Yksi laumasta on poissa


Pitkän tauon jälkeen vihdoin kuulumisia. 

Olen aloittanut tämän blogitekstin kirjoittamisen varmaan kymmeniä kertoja ja aina päätynyt itkemään niin etten kykene lopulta jatkamaan. 'Ikäväksi joudun kertomaan että yksi meidän laumasta on poissa. Rocky kuoli 5.4.2019 vain 4 vuotiaana. 

Olin varannut Rockylle leikkauksen joulukuun puoleen väliin. Rockyn piilokivekset poistettiin joulukuussa. Leikkaus onnistu hyvin, vain pienet kaksi viiltoa. Haavan paraneminen eteni hyvin. Otimme samassa nukutuksessa Rockyn lonkka ja kyynäräkuvat. SKL lausunto oli ilahduttava A/A lonkat ja 0/0 kyynärät! Leikkauksesta neljän viikon tauon jälkeen palasimme treeneihin ja helmikuussa pääsimme starttaamaan taas kisoissa. 

Paluu kentille oli huikea - omissa HSKHn kisoissa Rockylle kaksi nollaa, josta ensimmäinen agilitynolla oli voittonolla, SERT-A ja Rockystä tuli Agility-valio! Olin tästä niin onnellinen- Rocky rakasti agilityä. Minulla oli paljon kaikkia tavoitteita meille tulevaisuudessa. Tosin kohtalo kuitenkin päätti. Lähes päivittäin palaan miettimään miksi näin kävi. 


Vain pari viikkoa näistä kisoista, Rockyä alkoi huimata. Se oli todella hetkittäistä, Rocky oli myös väsyneempi kuin yleensä. Huimaus tuli rasituksessa. Ajattelin väsymyksen johtuvan siitä että testosteronin lasku alkaisi näkyä käytöksessä. Huimauksesta olin huolestunut. Pari päivää oireesta Rockyn kunto romahti. Yleensä pellolta sitä ei meinannut saada millään lähtemään kotiin - nyt Rocky veti pienen lenkin jälkeen heti autolle päin. Olemus oli todella väsynyt. Vain 4 päivää ensimmäisestä oireesta - päädyimme siihen että lääkäri otti Rockyn klinikalle teho-osastolle sisään. Oli lähes ihme että koira oli kävellyt itse ovesta sisään - sen verran pielessä kaikki veriarvot olivat. Käytänössä punasoluja ei ollut veressä ollenkaan, hapenpuute aiheutti huimauksen ja väsymyksen. Ikenet olivat todella vaaleat ja virtsa melkein kahvinruskeaa. Tulehdusarvot olivat niin korkeat että laite ei enää kyennyt maximin yli mittaamaan, kuumetta oli lähes 41’C.

Lähes heti rupesivat lääkärit puhumaan IMHAsta eli immunivälitteinen hemolyyttinen anemia. Laukaisevaa tekijää ja tulehdusta aiheuttavaa syytä yritettiin löytää. Lukemattomia testejä tehtiin, mutta mitään ei löytynyt. Rockylle aloitettiin liuotushoito, immunosupressiivinen lääkitys, kortisonit, nestehoito, komplikaatioita oli paljon. Rockylle päädyttiin tekemään verensiirto. Tämä auttoi siihen, että Rocky pääsi viikon tehohoitojakson jälkeen kotiin. Rocky oli onnellinen että sai olla kotona. Me olimme onnellisia että saimme Roclyn kotiin! Kävimme muutaman päivän välein 
tiputuksessa ja hakemassa iv-nä pahoinvointilääkkeitä, mutta ikäväksi veriarvot lähtivät taas laskuun, lääkitys ei auttanut, pajoinvoiti ei helpottanut, Rocky oli laihtunut 18kg-> 14 kg vain muutamassa viikossa. Rockyn tarina päättyi perjantaina 5.4.2019. Kakka oli enää veristä puuroa ja sisäelimet vuosivat verta vatsaonteloon. Rocky nukkui pois sylissäni. Elämäni yksi vaikeampia hetkiä. En olisi ikinä näin halunnut tapahtuvan, mutta mitään ei ollut tehtävissä. 

Muutaman kymmenen minuutin kuluttua kykenen taas näkemään läpi itkuisten silmien ja jatkaa kirjoittamista...

Päädyin pyytämään ruumiinavausta ja sitä lääkäritkin suosittelivat. Raportissa mainittiin että IMHA oli vaikeasti hoidettavissa sillä punasolujen hajoaminen oli kohdistunut myös luuytimeen.

Tässä yksi linkki joka kertoo sairaudesta enemmän. En ollut tällaisen sairauden kanssa aikaisemmin tekemisissä. Muotoja ovat primaari tai sekundaarinen. Rockyllä oli primaarinen eli punasolujen hajottamisen taustasyy ei koskaan selvinnyt. 

On todella hurjaa miten koira voi sairastua tällä tavalla käytännössä viikossa. Se että mitään syytä ei löytynyt tekee tästä vielä vaikeampaa. 

On tässä ollut sulattelemista ja kerätä voimia alittaa treenaus taas Lennyn kanssa. Niin monet asiat ja paikat muistuttavat Rockystä. Minulla kesti yli kaksi kuukautta mennä edes hallille. En varmasti kykene menemään koskaan enää samalle klinikalle. En vieläkään ole kyennyt purkamaan Rockyn treenikassia. Ottaa niin koville. Päivä kerrallaan elellään ilman Rockyä. Ikävä on kova. Rakastamme sinua Rocky ikuisesti, tulet olemaan aina meidän hieno poika - vaikkakin siellä pilven reunalla.  


Rockyn poismeno on pakottanut tekemään jotain muita koirajuttuja. Lennyn kanssa käydään viikottain treenaamassa agilityä ja juostaan canicrossia Jessen ja Lennyn kanssa. Nyt kun pennuilla tuli 9kk täyteen ollaan käyty jo muutamissa näyttelyissä.

SBACK Ry 8.6.2019 erikoisnäyttely oli Loviisassa. Meidän pennuista kehässä oli Jedi, Lenny ja Hilla. Lukka ja Saila olivat mukana turisteina. 
Koko porukka suoriutui hienosti ensimmäisistä virallisista näyttelyistä -päivän vanhoina junnukehässä.

RT A Friend for Life "Jedi" ERI SA JUK2
RT A Kind of Magic "Lenny" ERI JUK4 

RT A Small Victory "Hilla" ERI JUK3




Vas: Jedi, Lenny, Jesse, Lukka ja Hilla

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lähes vuoden kuulumiset tiivistettynä.