Pennut täyttivät jo 11 viikkoa, Rockyn kanssa kisailua ja pentutottista Lennyn kanssa



Olemme tavanneet pentujen kanssa melkein viikoittain. Viime sunnuntaina sain otettua kameran mukaan, tosin oli niin kylmä että ulkoilu jäi melko lyhyeksi. Pikkuoravista on edelleen ihan mahdotonta ottaa kuvia niin että kuvassa olisi enemmän kuin yksi. Ryhmäkuvasta tuli melko sekava. 




Harjoittelimme näyttelyhihnassa olemista ja hampaiden katsomista. Tämä oli melko ärsyttävää kaikista, mutta sinnikäs totuttaminen jatkuu.
Hilla on niin äitinsä kopio, kasvaa melkein samoilla käyrillä. Lukka on vauhdikas oma persoonansa, tässä tytössä löytyy luonnetta! Jedi on uroksista vielä pienin, mutta kasvaa kauniisti mittasuhteissa. Hänellä on pennuista ehdottomasti tummin (suklaa) turkki. Suppis eli Jokeri on samaa kaliberia kuin Jedi, kasvaa myös kauniisti mittasuhteissa, siinä kun Lukka on tällä hetkellä pelkkää jalkaa. Lenny on pennuista isoin, on jo 7 kg. On rungoltaan raskasrakenteisin, mutta myös kivasti kulmautunut.  Rico ja Sisu ovat näitä isoja poikia ja ovat myös 6-7 kg välillä 11 viikon iässä.
Kuvissa ylhäältä Jokeri, Lukka, Lenny, Hilla ja Jedi







Olen päässyt vihdoin taas treenaamaan Rockyn kanssa viikoittain ja käyneet kisaamassa muutamissa kisoissa. Radat ovat olleet aika haastavia ja pitkiä. Virheet ovat olleet pieniä, lähinnä sellaisia että oma linja on ohjannut väärälle esteelle – tai sitten ihan yksittäisiä rimoja. Lauantaina KATin kisoissa kaikki napsahti kohdilleen, ohjasin rennosti ja Rocky sai vaan mennä. Tämä osoittautui hyväksi suunnitelmaksi – ei yhtään ratavirhettä, nollavoitto ja agility -SERT Rockylle. Niin hienoa  - mahtava Rocky!


Lenny on päässyt myös kisoihin mukaan ja treeneissäkin hengannut jo parit kerrat. Täytyy olla tyytyväinen tyypin luonteeseen. Suhtautuu kaikkeen todella lunkisti, ottaa minuun kontaktia, leikkii hallissa leluilla vaikka ympärillä paljon koiria ja ihmisiä. Autossa rauhoittuu jopa nukkumaan, ei mitään vinkumisia yms kuulu vaikka joutuu jäädä hetkeksi yksin. Kävimme Marjon HSKH treeniryhmässä piipahtamassa pikkupentujen loppuleikeissä. Se on oli aika jännittävää – oli paljon Mudi-pentuja. Aluksi jännitti, mutta lopuksi oltaisi jääty riehumaan halliin kunnolla. Naksuttelun olemme aloittaneet pari viikkoa sitten ja  temppuja on kassassa - istu, jätä, saa ja anna tassua! Lisäksi etupalkalle syöksyminen on parasta hupia! Hieno Lenny!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lähes vuoden kuulumiset tiivistettynä.