Loppuvuoden kuulumisia

Pennut täyttivät jo 15 viikkoa ja isoimmilla pennuilla Ricolla ja Lenny on enää muutamasta sadasta grammasta vaille 10 kiloa mittarissa. Lähes kaikki pennuista venyy tällä hetkellä jaloista ja ovat varsinaisia koipeliineja. Lennyllä alkaa tammikuussa ensimmäinen agilityn pentukurssi. Olen ottanut Lentsua mukaan omiin treeneihin ja Lenny on päässyt tuuraamaan Marjon HSKHn penturyhmissä. Hienosti keskittyy tekemiseen minun kanssa, malttaa odottaa vuoroa kentän reunalla ja palkkaantuu hienosti niin leluilla kuin nameilla. 

Rockyn kanssa tuli kisailtua vuoden lopussa vielä muutamat kisat. Joulukuun alussa meillä oli kovin onnistuneet kisat ekalta agiradalta 5 vp sija 3 (yksi rima) ja toiselle agilityradalla voittonolla jälleen Rockylle.  Hyvä Rocky!


Messukeskuksen koiranäyttely oli 15-16.12.2018 Helsingissä. Olin ilmoittanut Jessen veteraaneihin ja vain lauantaille Winner näyttelyyn. Tuomari oli australiasta Julie Fynmore. Hän tykkäsi kovasti Jessestä, saimme mahtavan arvostelun ja lopputulos oli ERI SA VET1 PU3 ROP VET WINNER 18. Pääsimme siis pyörähtämään isossa kehässä Jessen kanssa – hieno kokemus! Jesse oli kertakaikkisen mahtava! 





Tämä on ollut kaikkinensa hieno vuosi, nyt on aika levätä. Toivotan kaikille oikein hyvää joulua – erityisesti meidän ihanille pennuille ja heidän perheillensä!  

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lähes vuoden kuulumiset tiivistettynä.